Urheilutalolla koronapassi käyttöön!

Porin kaupungilta on pe 10.12 tullut ohjeet liittyen koronapassin käyttöön.

Pe 10.12 alkaen yli 16-vuotiaiden tulee esittää koronapassi harrastukseen tultaessa.

Alla kopioituna Porin kaupungin tarkempi ohjeistus asiasta.

Terveisin,
Porin Tarmo ry:n voimistelujaosto

Koronapassi laajasti käyttöön Porin kaupungin palveluissa

Porin kaupunki ottaa koronapassin laajasti käyttöön omissa palveluissaan sekä yleisötilaisuuksissaan 10. joulukuuta alkaen. Passi otetaan käyttöön kaupungin sisäliikuntapaikoilla, museoissa sekä kaupungin järjestämissä yleisötilaisuuksissa.

Passin käyttöönotto perustuu Lounais-Suomen aluehallintoviraston viimeisimpään päätökseen kieltää Satakunnan alueella sisätiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset, joihin osallistuu yli 20 henkilöä. Aiemmin kielto koski yli 50 hengen tilaisuuksia. Rajoitus on voimassa 10.31. joulukuuta 2021.

Tartuntalain pykälään 58 d perustuva päätös yleisölle avoimien tilojen käytön edellytyksistä koskee laajasti erilaisia asiakas- ja yleisötiloja. Päätös koskee asiakasmäärästä riippumatta urheilu-, liikunta-, huvi- ja virkistystoimintaan käytettyjä tiloja, kuten kuntosaleja, sisäliikuntatiloja, uimahalleja, yleisiä saunoja ja tanssipaikkoja. Muiden asiakastilojen osalta päätöstä on noudatettava, jos kyseessä on yli 10 henkilön sisätila tai yli 50 henkilön ulkotiloja.

Toiminnanharjoittajilla on mahdollisuus välttyä rajoituksilta edellyttämällä koronapassia, jonka perusteella 10. joulukuuta alkaen kaikki kaupungin sisäliikuntapaikat, museot sekä muut kulttuuri- ja esitystilat ottavat koronapassin käyttöön.

Porin kaupunki haluaa kantaa vastuun omalta osaltaan, jotta koronatilanne saadaan jälleen hallintaan. Tilojen sulkemisten sijaan koronapassin avulla palvelut voivat edelleen toimia normaalisti, toteaa Porin kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkonen.

AVIn päätöksen mukaisesti koronapassia ei voida ottaa käyttöön sellaisissa tiloissa, jotka ovat tavanomaisen elämän tai lakisääteisten oikeuksien kannalta olennaisia. Tämän vuoksi esimerkiksi kirjastojen ja nuorisotiloissa koronapassia ei oteta käyttöön. Passia kuitenkin edellytetään, mikäli kyseisissä tiloissa järjestetään yli 20 hengen yleisötilaisuuksia. Näissä tilaisuuksissa passia edellytetään kaikilta yli 16-vuotiailta. Koronapassia ei edellytetä alle 16-vuotiailta.

Tilojen käyttöä koskeva määräys koskee myös esimerkiksi lasten ja nuorten harrastustoimintaa. Päätös ei kuitenkaan estä harrastamista, vaan toimintaa voi AVIn mukaan edelleen jatkaa terveysturvallisuustoimia lisäämällä, esimerkiksi rajoittamalla vanhempien oleskelua lasten harrastustiloissa.

Liikuntalaitosten yleisökäytön osalta koronapassi tarkastetaan laitoksen kassalla. Seurakäytön osalta jokaisen seuran velvollisuus on huolehtia, että jokaisella heidän vuoroilleen saapuvat toimijalla ja yli 16-vuotiaalla harrastajalla on koronapassi.

Koronapassin käyttöönoton lisäksi Porin kaupunki huolehtii, että asiakas- ja yleisötiloissa noudatetaan yleisiä hygieniavaatimuksia.

Lisätietoja antaa:

Esa Kohtamäki, sivistystoimialan johtaja, puh. 044 701 8340

Jätä kommentti

Tietosuojavarmistus * Aikakatkaisu.